11. joulukuuta 2014

Ompelupäivä..!

Olen ompelu- ja käsityöhullu. Aloitin tämän hulluuden jo ala-asteella. Muistan kun äitini opetti minua ompelemaan itselleni housut sekä neulomaan sukkien kantapäitä. Tämä ompeluvimma ja käsityöinnostus kulkee selvästikin suvussamme sillä ätini lisäksi myös mummuni oli kova käsityöihminen. Mummolavierailun kohokohtia oli kun pääsin mummun kanssa kutomaan mattoja! Niitä hetkiä muistan edelleenkin lämmöllä.


Ommellut olen siis lähes tulkoon koko elämäni. Välillä on pitkiä taukoja ja välillä taas saan kunnon inspiraation. En ole tosiaankaan mikään pro mutta suhteellisen osaava kuitenkin. Olen huomannut että harjoitus tekee mestarin (heh). Olen saanut myös paljon oppia superlahjakkaalta ompeluystävältäni (terveisiä Turkuun :) ). Pari vuotta sitten innostuin niin paljon, että rupesin jopa pienimuotoisesti myymään pipoja ja muuta pientä ompelusta omalla "merkillä". Yhden kerran olen ollut myös Naisten joulumessuilla myymässä. Näitä ompeluksiani voi kurkkia täältä.


Innostus on edelleen suuri, mutta jotenkin tilanpuute on alkanut tökkimään. Haaveilen ompeluhuoneesta, jonne voisin rauhassa levittää koneeni ja kankaani. Eikä joka ompelukerran jälkeen tarvitsisi pakata kaikki kankaat, koneet ja tarvikkeet takaisin laatikoihinsa kaapin perälle.

Ahtaudesta huolimatta olen väsäillyt hieman joululahjoja (niistä kuvia mahdollisesti myöhemmin). Ja ompelin pikkusiskolle mekon vanhasta paidastani. Uutta on vain resorit. Paidassa oli olkapäissä tuollaiset hörselöt ja siitä saikin oivallisen vähän fiinimmän taskun. Nyt on uusi mekko joulunviettoon!



4 kommenttia:

  1. On kyllä tosi kaunis tuo mekko! Joko noita löytyy myynnistä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :) tästä tuli nyt uniikki kun paitakangas loppui ;) ehkä muista kankaista voisi tehdäkin myyntiin..!

      Poista