31. tammikuuta 2015

Vegaanihaasteesta suklaakekseihin

Osallistuin tammikuun vegaanihaasteeseen. No, ainakin periaatteessa. En ehtinyt todellakaan kokkaamaan joka päivä vegaanista ruokaa, sillä se vaatii minulta erityistä paneutumista, ja siis aikaa ja suunnittelua. Mutta siihen en tavoitellutkaan. Oikeastaan toivoin enemmänkin löytäväni lisää hyviä reseptejä ja ideoita kasvisruoan tekemiseen koko perheelle. Syön kasvisruokaa mutta myös kalaa ja maitotuotteita, joten vegaani en todellakaan ole. Minua kiinnostaa silti vegaaniruoka ja en panisi pahakseni jos meidänkin perheen viikkomenuun sisältyisi enemmän vegaanista sapuskaa.

Syömme edelleen sitä herkullista soijabolognesea ja siitä olen soveltanut myös lasagnea ja makaronilaatikkoa. Lapset ovat tykästyneet myös falafeleihin. Sain myös hyviä vinkkejä tutoriltani, että ei kannata alkaa virittämään lapsille uusia ruokia vaan ennemminkin muuttaa ne nykyiset vain kasvisversioiksi. Vielä on kokeilematta miten esimerkiksi soijanakkikeitto maistuisi.


Vegaanihaasteen ansiosta sain paljon uusia hyviä reseptejä sähköpostiini. Reseptejä löytyy myös vegaanihaasteen nettisivuilta. Lisäksi täältä löytyy paljon tietoa vegaanituotteista, ei tarvitse itse pähkäillä mitkä tuotteet on vegaanisia ja mitkä ei. Suuri pelastukseni kasvisruoan saloihin on ehdottomasti Chocochilin aivan ihana, herkullisia ruokia täynnä oleva ja esteettisesti kaunis kokkikirja Vegaanin keittiössä (+ blogi). Sieltä on nämäkin suussa sulavat suklaakeksit taidottu! Seuraavaksi haluan valmistaa hyvää tofua!

Vegaanisuuteen enemmän perehtyessä huomaa, että aika monen eläinperäisen tuotteen voi korvata kasvisperäisellä. Vegaanit voivat siis syödä todella monipuolisesti ja todella herkullisia ruokia. Eikä vain niitä ituja kuten monesti luullaan..

Syksyn mittaan olen testaillut sopivia kasvispohjaisia maitoja, koska en pysty juomaan "normimaitoa" ja laktoosittoman maidon juominen tuntuu taas jo vähän hölmöltä (mitä se oikeastaan edes on?). Mielestäni parhain on ollut Alpron original soijamaito, ja myös Alpron soijakermat ruoanlaittoon toimivat hyvin. Maitoa käytän vain kahviin ja soijamaito on siihen aivan täydellistä, kahvi maistuu ihanan pehmeältä ja vaniljaiselta. 

Vegaaniruokaa miettiessä itsellä suurin kompastuskivi on varmasti juusto ja kala. Onhan olemassa toki vegaanisia juustoja ja niitä haluaisin mielenkiinnosta maistaakin. Kala taas, se on niin hyvää! Ostopäätöksillä voi onneksi kuitenkin vaikuttaa myös niin, että pyrin ostamaan vain kestävästi kalastettua kalaa. Siinä auttaa mm. WWF:n kalaopas. Lisäksi suosin myös luomua ja lähiruokaa mahdollisuuksien mukaan.



Moni miettii, että miksi pitäisi syödä vegaaniruokaa? Siihen on monia syitä. Takana voi olla eettiset syyt, eläinten hyvinvointi ja oikeudet. Osalla taas painaa kasvisruoan terveelliset vaikutukset. Monella on syynä myös ympäristövaikutukset; eläintuotanto aiheuttaa huomattavasti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin kasvinviljely, mikä vaikuttaa osaltaan ilmastonmuutokseen. Eläintuotannossa muokataan alkuperäistä luontoa ja vähennetään luonnon monimuotoisuutta kun tarvitaan lisää laidun- ja rehualaa ja samalla viedään maa-alaa muulta ruoan tuotannolta kun viljelläänkin rehua eikä ihmisille suoraa ravintoa, yhden lihakilon tuottamiseen tarvitaan noin kymmenen kiloa kasvirehua. Naudanlihan tuotannolla on suurimmat ilmastovaikutukset, mutta seuraavana tuleekin juusto! Tehomaanviljelyllä on muitakin vaikutuksia ympäristöön, se mm. rehevöittää vesistöjä kun ravinteita valuu pelloilta vesiin.

Itse kun lopetin lihan syömisen pari vuotta sitten, oli syynäni se että lihan tehotuotanto ahdisti. Se oli ahdistanut jo pitkään ja lopulta tein päätöksen. Tämän takia saatan syödä välillä "pakon edessä" kotimaista luomujauhelihaa.  Tämän periaatteen mukaan ajattelin aluksi, että voin syödä luomulihaa ja riistaa, mutta enää minua ei tee niitä juurikaan mieli! Ja nykyään olen alkanut miettimään myös yhä enemmän niitä ruoantuotannon haitallisia ympäristövaikutuksia.

En ole siis täydellinen "kasvissyöjä" enkä mitenkään fanaattinen sen suhteen. Tuntuu kuitenkin, että olen ikään kuin huomaamatta koko ajan vain enemmän ja enemmän suuntaamassa kohti kasvisperäistä ruokavaliota. Ja se tuntuu hyvältä.

Nämä keksit maistuivat kaikille, oi mitä herkkua!


Miten te suhtaudutte kasvis- ja vegaaniruokaan?


p.s. kirjoitus ei ole blogiyhteistyötä

6 kommenttia:

  1. Kasvisruokailun ymmärrän, no ymmärrän täysin vegaaninkin, mutta itse kokisin sen vaikeaksi ja minä niin tykkään maitotuotteista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se juusto olisi kyllä vaikea mullekin.. No, pienin askelin.. :)

      Poista
  2. Ihanaa kuulla, että vegaanikuukausi sujui mukavasti! Ja että siitä tarttui uusia juttuja matkaan myös jatkoa ajatellen.

    Toivottavasti kirjasta ja blogista on iloa ja inspiraatiota myös jatkossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kyllä hyviä reseptejä mukaan matkaan! Mutta olen täysin ihastunut kirjaasi ja blogiisi, ja ne on kyllä vaikuttaneet paljon tähän vegaaniruoan kokkaamiskokeiluuni. Kuvat houkuttelevat kokkaamaan ja reseptit on helppoja. On ihana tehdä heti kerralla onnistuneesti hyvää kasvisruokaa :). Kiitos niistä!

      Poista
  3. Meilläkin on lähiaikoina pohdittu lihan kulutusta. Sian lihaa ei olla ostettu hetkeen, jos jossain on tarjolla voidaan kuitenkin syödä. Naudan jauhelihaa voi vähän "jatkaa" soijarouheella ja ainakin kerran viikossa tehdään kasvisruokaa yms yms.. Pikkuhiljaa, niin mieskin pysyy tahdissa mukana..;) oletko muuten maistanut sitä mantelijuomaa? Tykätään käyttää sitä esim. puuron kanssa ja smoothiekin saa sitä kivan maun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä edetä pienin askelin, niin kaikki pääsee mukaan :). Kokeilin mantelimaitoa, mutta kahvissa se ei ollut makuuni. Mutta puurossa ja smoothiessa varmasti hyvä! Samoin kävi kauramaidon kanssa, mutta sekin smoothiessa erinomainen. Olen kokeillut myös maustamattomia kaura- ja soijajogurtteja, soijajogurtti niistäkin enemmän sopii makuhermoilleni. "Makukaurajogurtit" taas on tosi hyviä (esim. kotimainen Yosa). Paljon löytyy kyllä maisteltavaksi uusia makuja ;)

      Poista