11. syyskuuta 2014

Ihana ruoka -ja sen ikävä hävikki



Tällä viikolla vietetään valtakunnallista ruoan hävikkiviikkoa. Hävikkiviikkoa kampanjoi Kuluttajaliitto jo toista kertaa useiden kumppaneidensa kanssa. Hävikkiviikon idea on herätellä ihmisiä vähentämään ruokahävikkiä ja lisäämään ruoan arvostusta.

Tiesitkö, että kotiin ostamastamme käyttökelpoisesta ruoasta noin 120-160 miljoonaa kiloa päätyy vuosittain roskiin, eli 20-30 kiloa per henkilö. Kuulostaa aika paljolta! Ruoantuotannolla on monia vaikutuksia. Ruoan tuottaminen aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä suunnilleen yhtä paljon kuin liikenne, eli se vastaa noin 20 % kulutuksesta aiheutuvista päästöistä. Kasvihuonekaasupäästöthän aiheuttavat ilmastonmuutosta, jolla taas on moninaisia haitallisia vaikutuksia. Lisäksi ruoan tuotannolla on merkittävät vaikutukset vesistöjen rehevöitymiseen. Maatalouden ravinnepäästöthän (typpi ja fosfori) ovat merkittävin Itämeren rehevöitymisen lähde. Ruoan kuljetus tuottaa myös päästöjä, sekä ruoan valmistus kodeissa, esimerkiksi energiankulutuksen kautta. Heittämällä ruokaa roskiin kaikki nämä haitalliset ympäristövaikutukset ovat aiheutuneet turhaan!

Ravintolat ja kaupat heittävät myös ruokaa roskiin, mutta silti sanotaan että kotitaloudet tekevät sitä enemmän. Moni on ehkä huomannut, että koulut ja oppilaitokset ovat alkaneet myydä edullisesti yli jäänyttä ruokaa. Kokeilu lähti liikkeelle Jyväskylässä Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran hankkeena jo 2013 ja on levinnyt sieltä muihinkin kaupunkeihin. Hienoa innovatiivista edistystä! Toivottavasti tämä toimintatapa jatkuu. Myös kauppojen ylijäämäruoan jakelu ruoka-apuun on helpottunut kun Evira höllensi ruoka-apuohjeita.

Hävikkiviikon kunniaksi vietetään tänään 11.9. Saa syödä! –tempausta, jossa jaetaan tuhansia ilmaisia kasvislounaita Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Lounaat on valmistettu kaupoilta yli jääneistä raaka-aineista. Sinne siis!

Hmmm... Enää ei tämän tiedon jälkeen ruoan heittäminen roskiin tunnu yhtä helpolta. Ainakaan minusta. Täytyy suunnitella paremmin ruokaostokset ja kokkailut, syödä jääkaappi tyhjäksi, tehdä tähteistä herkkua, haistella ja maistella ’parasta ennen’ tai ’viimeisen käyttöpäivän’ ylittäneitä tuotteita, sillä moniahan näistä voi silti syödä vaikka päiväykset ovatkin menneet umpeen. Tosi kuitenkin on, että ainakin meidän lapsiperheessä ruokahävikkiä tuntuu syntyvän välillä väkisinkin. Jos äiti tai isä ei saa syötyä jämiä, niin meidän perheen pelastaa kuitenkin ihana karvainen koiramme, joka rrrakastaa kaikkea ruokaa!

Monenlaisia vinkkejä hävikkiruoan vähentämiseen ja resepti-ideoita löytyy Saa syödä! -tempauksen sivuilta.

2 kommenttia:

  1. Meillä käytetään kaikki mahdollinen. Kahvinpurut ja banaaninkuoret kompostiin, koirille lapsilta jääneet ruoat ja pyttipannu on oiva ratkaisu päästä eroon kaikista jääkaapin jämistä :) Olen muuten miettinyt kun meillä kolmen ison koiran kanssa on melkein suotavaa että muksut jättää ruokaa syömättä, että kuinka lapset oppivat tämän myötä että ruokaa saa aina jättää...
    Mikäli meillä ei olisi koiria/kompostia meillä syötäisiin varmasti joka muru! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! :) Meilläkin jää loppujen lopuksi aika vähän yli ruokaa kun on alettu lastenkin kanssa panostamaan siihen, että kaikki pitää syödä, ja isompikin jo ymmärtää että miksi. Välillä kuitenkin jää jotain syömättä, ja koira on tyytyväinen ;) . Kompostiin sitten mitkä ei kelpaa edes koiralle. Joskus tulee taas ostaessa ylilyöntejä kun ei muista mitä kotona on (esim. leivän kanssa) mutta yleensä heitän ne ylimääräiset paketit sitten pakkaseen odottelemaan.

      Poista